imago.jpg

Etusivu > Hyvän asumisen visio  

Suomesta asumisen mallimaa

Huolellisesti valmistellun ja laaja-alaisena yhteistyönä toteutettavan Hyvä asuminen 2010 -ohjelman tavoitteena on vahvistaa asumisen roolia kansainvälisenä kilpailutekijänä, liiketoiminnan osana ja monitieteisenä tutkimusalueena. Ohjelmaan sitoutuneet toimijat ovat nähneet maamme mahdollisuudet asumisen mallimaaksi ja päättäneet vastata haasteisiin. Myös pääministeri Matti Vanhanen antoi ohjelman tavoitteille näkyvän tukensa 9.6.2005 pidetyssä Hyvä asuminen 2010 -huipputapaamisessa.

Hyvä asuminen 2010 -ohjelma tähtää korkealle. Kun ohjelman tavoitteet ovat kunnianhimoisia, saavutuksetkin voivat olla merkittäviä. Tavoitteiden toteutuminen toimii kehityksen polttoaineena. Asumisviihtyvyys paranee, kun asumisen arvostus ja status yhteiskunnassa kohoavat.

Asumiseen liittyy monenlaista merkittävää liiketoimintaa. Panostamalla voimakkaasti tutkimus- ja kehitystoimintaan luomme edellytykset myös kansainväliselle menestykselle ja asumisen uusien vientituotteiden ja -palveluiden syntymiselle. Tätä asumisen mallimaana saavutettu maine ehdottomasti tukisi.

Eniten parannettavaa lienee asumisemme väljyydessä, yhdyskuntien palvelurakenteessa ja pientalojen osuudessa asuntokannasta. Myös asumiskustannukset koetaan korkeiksi erityisesti kasvukeskuksissa. Asumisen mallimaa ei varmasti koskaan olekaan täydellinen, mutta paras maa asumisen kannalta se voi silti olla! Kaikki edellytykset tähän ovat olemassa.

Hyvän asumisen visio

  • Asuntomarkkinat toimivat asukkaiden ehdoilla.
  • Asunnot ovat viihtyisiä, turvallisia, terveellisiä, toimivia ja kestäviä.
  • Asunto joustaa elämäntilaiden mukaan.
  • Asumisen kustannukset ovat kohtuulliset.
  • Asumisen ympäristö on viihtyisä, esteettinen, sosiaalisesti ja fyysisesti turvallinen.
  • Asuminen on osa ehjää yhdyskuntarakennetta, jossa on hyvät liikenneyhteydet ja kattavat palvelut.